Ознакомьтесь с нашей политикой обработки персональных данных
  • ↓
  • ↑
  • ⇑
 
Записи с темой: biologia (список заголовков)
15:09 

BIOS 2.3 Solu ottaa ja poistaa aineita

Solukalvo on solun suoja. Kasvisoluilla solukalvon ulkopuolella on soluseinä, joka koostuu selluloosasta. Aineet liikkuvat soluun ja solusta pois solukalvon kautta. Solukalvo on sähköisesti varautunut. Se on hyvin joustava ja muuntautuva. Solukalvolla on lipideja, proteiineja, hiilihydraatteja ja kolesterolia, jotka pitää molekyylit yhdessä. Proteiinit ja lipidit liukuvat kalvolla paikasta toiseen.

Solukalvon suurin osa on lipidit. Lipidit koostuvat hiilestä, vedystä ja hapesta. Lipidit liukenevat huonosti veteen ja nesteeseen jää selvä rajapinta. Lipidit voi olla steroideja, karotenoideja, fosfolipideja tai triglyserideja. Kun puhutaan rasvasta, tarkoitetaan yleensä triglyserideja. Triglyseridi koostuu glyserolista ja kolmesta rasvahaposta. Rasvat voivat olla tyydyttyneitä tai tyydyttymättömiä. Tyydyttyneissä rasvoissa on pelkkiä yksinkertaisia sidoksia ja ne ovat eläinrasvoja. Tyydyttymättömissä rasvoissa on kaksois- ja kolmoissidoksia ja ne ovat kasvirasvoja. Tämän takia kasvirasvat ovat huoneenlämmössä nestemäisiä ja eläinrasvat kiinteitä.
Steroideja ovat esimerkiksi hormonit ja kolesteroli. Kolesterolia on ihmisellä solukalvossa, sappinesteessä ja keskushermostossa.
Karotenoidit ovat kasvien väriaineita. Nämä osallistuvat yhteyttämiseen.
Fosfolipidit ovat solukalvon rakenneosa. Ne ovat järjestäytyneet kahteen kerrokseen vesipakoiset päät toisiaan vastaan. Fosfolipidit ovat amfipaattisia molekyylejä, niillä on sekä vesipakoinen että vesihakuinen pää. Fosfolipidi koostuu fosfaatista, glyserolista ja kahdesta rasvahaposta. Fosfolipidit voivat kaksoiskalvon lisäksi muodostaa rakkuloita.

Solukalvon proteiineilla on monia tehtäviä. Kalvoproteiineja on myös mitokondriossa ja viherhiukkasissa. Lysosomeilla protonipumppuna toimivia proteiineja, jotka siirtää protoneja sisälle jotta lysosomin pH pysyy alhaisena. Kalvoproteiini voi olla ionikanavana. Reseptoriproteiini kuljettaa viestejä solun sisä- ja ulkopuolen välillä. Rakenneproteiini on solukalvon rakenneosa. Kuljetusproteiini toimii aineiden kuljettajana solukalvon sisä- ja ulkopuolen välillä. Kiinnittymisproteiini mahdollistaa solujen kiinnittymisen toisiinsa. Kalvoproteiinien avulla elimistö tunnistaa omat ja vieraat solut.

Aine kulkeutuu soluihin ja soluista ulos solukalvon kautta. Vesi, kaasut, rasvaliukoiset aineet, kuten etanoli ja rasvaliukoiset vitamiinit (D-vitamiini) kulkevat suoraan solukalvon läpi suuremmasta pitoisuudesta pienempään. Tätä sanotaan diffuusioksi. Veden virtaamista puoliläpäisevät kalvon läpi laimeammasta väkevämpään sanotaan osmoosiksi. Jos veressä punasolun ulkopuolella on eri väkevyys kuin sisäpuolella, tapahtuu plasmolyysi. Normaalissa tilanteessa väkevyys on molemmilla puolilla sama eli liuos on isotoninen. Jos ulkopuolella on väkevämpi pitoisuus eli liuos on hypertoninen, vesi kulkee solusta pois ja punasolu kutistuu. Jos ulkopuolella on laimeampi pitoisuus eli liuos on hypotoninen, vesi virtaa punasoluun ja punasolu pullistuu. Jos vettä virtaa tarpeeksi, solu voi haljeta ja tapahtumaa sanotaan hemolyysiksi.
Avustetun diffuusion tapauksessa aine siirtyy kanavaproteiinin kautta suuremmasta pitoisuudesta pienempään. Näin siirtyvät liian suuret, ei rasvaliukoiset molekyylit, kuten glukoosi ja aminohapot. Edellä mainutut kuljetustavat ovat passiivisia, eli niissä ei kulu energiaa.

Aktiivisessa kuljetuksessa kuluu energiaa. Silloin siirretään ainetta kuljetusproteiinin avulla pienemmästä pitoisuudesta suurempaan. Energiaa otetaan ATP-sta. Näin voidaan siirtää varauksellisia ioneja ja haitallisia aineita solun ulkopuolelle.

Solu voi myös siirtää kokonaisia eliöitä tai isoja molekyyleja sisälle ja ulos. Silloin solukalvo taipuu ja muodostaa siirrettävän aineen ympärille rakkulan, joka yhtyy/irtoaa solukalvosta ja kulkeutuu eteenpäin. Tällä tavalla ihmisen valkosoluihin kuuluvat syöjäsolut syövät bakteereja ja viruksia ottamalla ne kokonaisina sisäänsä ja hajoittamalla sitten rakkulan sisällön. Tätä sanotaan endosytoosiksi. Jos aine poistetaan solusta, tapahtuma on eksosytoosi.

@темы: ihmisen biologia, biologia

15:33 

BIOS 2.1 Eliöt rakentuvat soluista

Solujen koko on noin 10-100 mikrometria ja soluelimien koko määritellään nanometreissa. Eläinsolut ovat isompia kuin kasvisolut. Solun pienellä koolla on suuri merkitys. Kuljetusmatkat ovat silloin lyhyempiä ja aineita saadaan nopeasti perille. Pienellä solulla on myös suuri pinta-ala suhteessa tilavuuteen ja aineita saadaan tehokkaasti kuljetettua solukalvon läpi. Ihmisen suurimpia soluja ovat munasolut ja pienempiä siittiöt ja punasolut. Solujen ikä vaihtelee muutamasta tunnista useampaan kymmeneen vuoteen. Pitkäikäisimpiä soluja ovat aivo-, hermo- ja lihassolut ja lyhytikäisimpiä punasolut ja ihosolut. Eliöillä kuolleet solut hajoitetaan ja kasveilla ne jäävät yleensä solukkoon.

Solut tarvitsevat energiaa toimiakseen. Eläinsolut saavat ravinteita ravinnosta ja kasvisolut vedestä ja maaperästä. Eläinsolut saavat energiaa ravinnosta ja kasvisolut Auringon valosta yhteyttämisen avulla. Aineita käsitellään ja syntyy jätteitä. Osa kelpaa raaka-aineiksi toisen tuotteen valmistamisessa ja loput haitalliset aineet poistetaan solun ulkopuolelle.

Ihmisen elimistö koostuu soluista ja solut alkuaineista. Tärkeimpiä alkuaineita ovat hiili, vety, happi ja typpi. Ne yhdessä muodostavat noin 93% ihmisen kehosta. Solut käyttää hyväkseen erilaisia orgaanisia yhdisteitä, kuten proteiineja eli valkuaisaineita ja nukleiineja, lipideja eli rasvoja ja hiilihydraatteja eli sokereita. Soluissa sidokset katkeaa ja solu käyttää sidoksista vapautuvaa energiaa omaan toimintaan. Tärkein solut rakennusaine on vesi. Se on noin 70-90% solusta. Vedellä on hyvä kyky sitoa lämpöä, se on hyvä lämmönsäätelijä ja kuljetin. Vetysidoksien ansiosta vedellä on pintajännitys, joka antaa solulle tukevan muodon. Vesi on myös hyvä liuotin, se liuottaa kaikkia poolisia yhdisteitä. Suurin osa kemiallisista reaktioista tapahtuu vedessä.

Eliön rakenteita ja soluja voidaan tutkia mikroskooppien avulla. Valomikroskoopilla voidaan tutkia näytteitä jotka ovat isompia kuin valon aallonpituus eli noin 400-700 nanometria. Valomikroskoopissa valo läpäisee näytteen. Suurennos voi olla enintään 1500-kertainen.
Elektronimikroskoopilla tutkitaan valon aallonpituutta pienempiä näytteitä elektronisuihkun avulla. Tämä on tehtävä tyhjiössä jotta elektronit eivät menetä energiaa törmäyksiin. Sen takia elektronimikroskoopilla ei voida tutkia eläviä olentoja. Läpäisymikroskoopissa elektronit läpäisee näytteen ja pyyhkäisymikroskoopissa elektronit heijastuvat näytteen pinnasta.

@темы: biologia, ihmisen biologia

Oppimispäiväkirja

главная